Elisa


Sinä päivänä, kun verkkokauppamme, 31.1.2017 aukesi, en tarkalleen ottaen tiennyt, mitä odottaa, itseltäni. Jännitys oli raastavaa, tuijotin mykkänä ruutua, sinne ilmestyvää infoa meistä, alustamme, tarinastamme. Kuvia lapsista. En uskaltanut painaa mitään. Mietin vain, että mekö tuon teimme? Tuollako me nyt olemme? Että tässä sitä ollaan, eilen vielä sairaanhoitajana, nyt tämän kaupan yhtenä virallisena haltijana. Että se hullun ihana visio on nyt oikeasti kaikkien nähtävillä, olemassa.
Siinä sitten tuijottelin näyttöä, silmät liikkui, kädet ei. Sitten soi puhelin ja yksi parhaimmista ystävistäni soitti. Hän väänsi itkua puhelimessa. ”Tuo teidän kauppa on niin ihana, Elisa. Te, teidän oma shoppi, teidän tarina ja kaikki!” Hän seurasi matkaamme alusta alkaen: Kuljetti kaverina muksuja, kantoi ruokaa, suklaata ja sympatiaa, kun tuntui, että usko omaan tekemiseen loppuu siinä missä vuorokauden tunnitkin. Muistan sen hetken, kun Suvin kanssa väännettiin itkua vetäessämme dc-fixiä showroomin hyllylevyihin: Tiimarikin meni konkkaan, ja me hullut päätettiin perustaa oma; ”mitä me ollaan oikein tekemässä?” Tai kun Johanna meinasi pudota tuolilta, kun rahti jenkeistä ei ollutkaan niin kovin edullinen. Buranaa ja kahvia kului. Yöt ja päivät olivat suloisesti sekaisin, mutta vuorotyöläisillehän se olikin jo ennestään tuttu ilmiö.
Mutta ei tullut Tiimaria ei, tuli Somiana. Meidän ihan oma, meidän näköisemme. Nyt olen tästä kaikesta niin liikuttunut, että itku pääsee. Opiskelut, vuorotyö ja sitten tämä työ, joka ei tunnu työltä. Monta rautaa tulessa, mutta tiedän mitä takoa. Voi kun vielä saisimme kaikille lapsille ystäviä ja sitten sille iloiselle poppoolle vielä ihanat syntymäpäiväjuhlat. Sydämeni särkyy joka kerta, kun luen tarinoita yksinäisistä lapsista. Lapsista, joiden syntymäpäiville ei tullut ketään. Me olemme ilon ja juhlan kauppa; joka lähtöön ja kaikenikäisille. Voi kunpa tunne ja yhteisöllisyys olisi kaikkien saatavilla, aivan joka päivä. Ja kunpa me pystyisimme auttamaan kaikkia matkalla kohti ihanaa, yhteistä hetkeä. Hyvän mielen talkoot on selkeästi meidän juttu!!