Suvi


Suunnitteletko kenties häitä tai suurempia juhlia? Tässä blogikirjoituksessa annan sinulle vinkkejä juhlatilan valintaan ja kerron mihin sinun kannattaa kiinnittää erityistä huomiota juhlan parhaaksi onnistumiseksi. 

Juhlatilan valinta

 

Hääjuhlaa suunniteltaessa on tärkeää mitä huomioida juhlatilan valinnassa. Vieraslistan olisi hyvä olla tässä vaiheessa jo kutakuinkin selvillä, sillä henkilömäärää vaikuttaa olennaisesti tilan valintaan. Älä vieraile paikoissa, minne vieraasi eivät tulisi mahtumaan. Tilan pöydät ja istumapaikat kannattaa sijoittaa niin, että jokainen vieras mahtuu istumaan ja liikkumaan. Tanssipaikalle ja bändille kannattaa myös pohtia paikat etukäteen. Olennaisinta on huomioida tilan koko, sijainti ja hinta. Yritä miettiä suurta päivää kokonaisuutena. Vieraile vähintään kahdessa tai kolmessa eri juhlatilassa, jotta saat paremman näkemyksen siitä, mikä on teille sopiva tila.

Miten huomioit tilan kokonaisuutena?

Tilan huomioinnissa olisi syytä ajatella myös tilan kuntoa. Tila saattaa vaikuttaa ihanalta, mutta miten siitä pidetään huolta, esimerkiksi siivouksen osalta? Pohdi vierailusi aikana löytyykö tilasta kaikki tarpeellinen teidän päivänne varten. Mieti myös, miten pihasta pidetään huolta ja voiko sitä hyödyntää osana juhlia. Kiinnitä pieniin asioihin huomiota, sillä myöhemmin tilan huonot puolet saattavat tulla vastaan, varsinkin jos huolehditte tilan käyttökuntoon omin voimin. Muista kirjoittaa asioita muistiin vierailun aikana. Tärkeät yksityiskohdat saattavat unohtua myöhemmin. Niillä on merkitystä etenkin istumajärjestystä suunniteltaessa.

Juhlatilan valaistus

Valaistukseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota jo juhlatilaa valittaessa. Valokuvaajan on vaikeaa saada teistä ja vieraistanne täydellisiä otoksia piemeässä. Hääparin pöytä kannattaa sijoittaa sellaiselle paikalle, josta luonnonvalo pääsisi tulemaan kasvoja vasten eikä selkäpuolelta. Vuodenajalla on myös suuri merkitys luonnonvaloon ja tilan valoisuuteen. Jos vierailet juhlatilassa talvella ja juhlanne ovat kesällä, saattaa tila näyttää täysin erilaiselle valoisana kesäaikana. Siksi toinen vierailuajankohta kannattaa ajoittaa lähemmäs juhlapäiväänne.

Juhlatilan koristeleminen

Juhlatilan valinnassa olisi hyvä miettiä somisteiden ja koristelun määrän tarpeellisuutta. Sinulla ei tarvitse olla vielä juhlien värimaailmaa tiedossa, tai varmaa visiota koristeiden ulkoasuista, mutta mielikuvitukselle kannattaa antaa valtaa jo tilassa vieraillessa. Tärkeintä on, että juhlatilasta saadaan teidän näköisenne. Pidä mielessä, että huonommin hoidetut tilat saattavat vaatia runsaamman koristelun. Mikäli sinua mietityttää juhlatilan valinta, somistussuunnitelman tekeminen tai koristelu, voit ilomielin kääntyä puoleemme. Seuraavassa blogissa annan helppoja vinkkejä juhlatilan somistamiseen. Ihania suunnitteluhetkiä!