Ideoita kesän juhliin – helppoa ja kaunista

Suvi


Juhlakausi alkaa olla huipussaan. Kesän kynnyksellä juhlitaan valmistujaisia, ylioppilasjuhlia, rippijuhlia ja koulujen päättymistä. Juhlamenun ja kattausten sekä koristeiden suunnittelu saattaa tuottaa monelle päänvaivaa. Juhlien stressaamisen voit nyt helposti siirtää taka-alalle, sillä annamme tässä blogikirjoituksessa sinulle helppoja ja yksinkertaisia vinkkejä vaikkapa juuri valmistujaisten suunnitteluun ja toteutukseen. Kattaukset: Harlow & Grey, Blanc (Somiana) Valitsimme tulevien valmistujaisten teemaväreiksi yhdessä erään asiakkaamme kanssa kauniin…

Juhlapalvelu & Lounge

Suvi


Juhlapalvelu Kesän juhlat alkavat olla pian käsillä.  Mahtavaa, että Somianan juhlapalvelu on saanut upean vastaanoton. Toki olemme aiemminkin juhlia tehneet, mutta nyt olemme päässeet mukaan toteuttamaan visuaalisesti upeita projekteja.  Näissä projekteissa lähtökohtana on aina asiakkaan onnistunut ja ikimuistoinen hetki, niin hänen ei tarvitse stressaantua juhlien järjestämisestä. Toteutuksen alla on tällä hetkellä ylioppilasjuhlia, häitä ja syntymäpäiviä. Teemme mielellämme myös esimerkiksi yritysjuhlia…

Seinätelineet vanerista

Johanna


Ihanaa, kun Shop on nyt valmis! Etenkin viimeinen viikko ennen avajaisia tehtiin ihan hulluna töitä. Lupa avaamiseen saatiin maanantaina päivällä meidän raksamieheltä (eli Suvin mieheltä). Sen jälkeen työpäivät eivät jääneetkään alle kahteentoista tuntiin. Väsytti ja kiukutti, mutta siitäkin selvittiin ja torstain avajaispäivänä leijuimme ainakin sentin ilmassa! On hankala selittää miltä sitten oikeastaan tuntui, mutta luulisin meidän olleen hyvin innoissamme, sillä…

Pääsiäisen juhlakattaus hehkuu väreillä

Suvi


Pääsiäisenä on lupa notkua herkkujen äärellä. Parasta on kun saa nautiskella, herkutella ja viettää aikaa läheisten parissa. Pääsiäispöytä tuo kuitenkin paineita monelle. Mitä erilaista juhlapöytään tänä vuonna voisikaan keksiä? Lähdemme perheeni kanssa pääsiäiseksi mökille. Aion säästää perheeni käsin tiskaamiselta ja tarjoan heille maittavan pääsiäisaterian vihreän raikkailta Harlow & Greyn Manhattanin paperiastoilta. Mallisto on vahva ja tehty kestämään raskaampaakin ruokaa, tässä…

Showroomista Shopiksi

Suvi


Oulussa asuvat ovat ehkä huomanneet Kirkkokadun ja Asemakadun kulmauksessa tapahtuvan jotain erikoista. Näyteikkunaan ilmeistyi ensin suuri värikäs pallomeri, minkä ikkunassa luki että tähän avataan pian jotain ihanaa. Ja niin tapahtui! Kohta näyteikkunaan ilmestyi kaksi suloista keinua, joiden päälle oli aseteltu mitä ihanampia juhlatarvikkeita. Teippausten pitäisi ilmaantua ikkunaan hetkenä minä hyvänsä. Kuva Shopin näyteikkunasta remontin aikana. Oulun keskustasta oli vaikea löytää…

Shopin tarina

Johanna


Heippa, Osa onkin odotellut uutta blogitekstiä liittyen uuteen, kohta avattavaan kauppaamme. Kaikkihan lähti siitä, että olimme jo tovin kuunnelleet asiakkaidemme palautetta siitä, että Showroomille on vaikea löytää. Olimme vastailleet puhelimeen joka toiselle asiakkaalle, lähettäneet noin kilometrin mittaisia opastusviestejä ja miettineet oliko se nyt sitten Kallisenhaara vai Kallisenkuja sekä viittilöineet oven raosta. Miten tätä prosessia helpotettaisiin? Lisäksi oli unelma oikeasta kaupasta….

Ilmapalloja!

Johanna


Heippa, Nyt onkin asiaa ilmapalloista. Halusin kertoa hieman myymistämme ilmapalloista, tulossa olevista muutoksista sekä heliumtäytöistä. Lisäksi muutama vinkki ilmapallojen käytöstä koristelussa. Folionumeropallot ovat olleet meillä supersuosittuja. Olemme saaneet palautetta ja kuunnelleet teidän toiveitanne ja olemmekin siirtymässä kaikkien numeropallojen osalta samaan kokoon (korkeus 66cm). Siirrymme uusiin kokoihin sitä mukaa, kun varasto aiemmista loppuu. Tällä hetkellä palloista löytyy 86cm korkeaa palloa kultaisena…

Onnea vuodelle 2018!

Suvi


On aika alkaa miettimään vuoden vaihteen parhaimpien juhlien teemaa. Omat uudenvuoden juhlani rakennetaan tänä vuonna tunturin laelle. Mukaan lähtee tietysti oma perheeni ja saamme vieraita aina Italiasta asti. Mikä olisikaan hauskempaa kuin nähdä Lapin revontulet italialaisen silmin. Meillä on tunturin laella varattuna mökki. Somistan mökin kauniin ylellisillä mustilla hunajakennoilla, joista riippuu hauskat folioidut tupsut. Puhallettavista numeropalloista virittelen viirin koristamaan tilaa. Lisään…

Joulu on pian täällä! <3

Johanna


Joulukuuni menee aina samalla kaavalla: alkukuusta innostun joulusta, kuuntelen kaikki mahdolliset joululaulut läpi ainakin kymmeneen kertaan, suunnittelen koristeita ja fiilistelen kynttilänvalossa. Syntymäpäiväni on parisen viikkoa ennen joulua, joten siinä vaiheessa kun on aika keskittyä siihen, olen jo lopen kyllästynyt joululauluihin ja tonttulakkeihin. Kun syntymäpäivä on ohi, voin uudella tarmolla jälleen keskittyä joulun odotukseen. Yleensä vasta tässä vaiheessa alan ripustella joulukoristeita….

Joulunodotusta

Johanna


Heippa! Suvi kertoi edellisessä blogitekstissään pikkujoulujen tarjottavista, minä haluan jatkaa tunnelmaan. Järjestimme kahden ystäväni kanssa viini-illan kotonani, koska näkemisemme ovat valitettavan harvassa. Ilta toimi samalla yhteisinä pikkujouluina. Yhdistelin Noir-paperiastioita viinilaseihin ja valko-kultaisiin tarjoiluastioihini. Tarjottavat pidin yksinkertaisena, sillä tärkeintä oli yhdessäolo. Jos haluat kattauksestasi vieläkin juhlallisemman, hanki havuja pöydälle konfetin seuraksi. Jos murehdit varisevia neulasia, voit käyttää myös huonekuusta tai kuivattuja…

Pikkujoulutarjoiluja

Suvi


  Marraskuussa aletaan miettimään pikkujoulujen järjestämistä. Hilpeissä pikkujoulujuhlissa tarjotaan kuplivaa, pikkusuolaista ja makeaa. Tämän vuoden bileissä tarjoiluastiana toimivat upeat Noir -sarjan isot lautaset. Tarjolle voi laittaa esimerkiksi suolaista piirakkaa ja pasteijoita. Herkulliset pikkupizzat eri täytteillä ovat myös helppoja tarjottavia. Tarjoan mielelläni juhlissa myös erilaisia salaatteja tuomaan hieman keveyttä tuhdimpien herkkujen kaveriksi. Leivon harvoin, mutta kun leivon teen sen omien mieltymysteni…

Muutoksia

Johanna


Meillä Somianalla eletään nyt muutosta. Sellaista joka aiheuttaa haikeutta ja surua, toisinaan itkuherkkyyttä tai ärsytyksen puuskia. Tunnen itseni ja tiedän että paha mieli väistyy ja luo jotain uutta, parempaa. Meihin kaikkiin on kovasti vaikuttanut työ sairaalassa. Sitä jotenkin joutuu kovettamaan itseään ettei kokisi toisten surua omanaan ja kykenisi tekemään työnsä kuten ammattilaisen kuuluu. Ihminen toki pitää kohdata myös surussaan ja…

Minun ja Somianan syksy

Johanna


Heippa vaan!   Tovi on vierähtänyt edellisestä blogikirjoituksesta, mutta rehellisesti on kerrottava että kiirettä on pitänyt! Jatkossa lupaan kirjoitella hieman aktiivisemmin. Kovasti on muutoksiakin ollut, minä nimittäin jäin opintovapaalle sairaanhoitajan töistäni syyskuun alussa. Laskeskelin että noin vuoden verran olin tehnyt kahta työtä (kun siis Somianan valmistelukin tähän työmäärään lasketaan) ja aloin olla jo melko väsähtänyt. Nyt olen päässyt vähän levähtämään…

Rapujuhlat Somianan tapaan

Suvi


Ikuisena kulinaristina päätin kirjoittaa hieman alkusyksyn parhaimmasta juhlasta. Rapujuhlat ovat jokasyksyinen ilomme. Syksyisin kokoonnumme ystävien kesken mökille tunnelmoimaan ja nauttimaan yhdessä valmistetuista suussa sulavista herkuista. Sytytämme valoja ja kynttilöitä.  Valmistamme yhdessä ruokaa ja odotamme, että ilta hämärtyy tunnelmalliseksi. Ruoka ja seura on aina parasta.  Tänä vuonna juhlat järjestetään Somianan tapaan, sillä kukaan meistä ei jaksa juhlien päätteeksi tiskata. Nämä astiat…

Kevät!

Suvi


Somianan verkkokaupassa alkaa ale!  Uudistamme verkkokauppaa parhaillaan. Haluamme tuoda asiakkaiden saataville kesän raikkaat uutuudet. Harlow & Greyn mallisto pysyy yhä samana ja valikoimassamme. H&G:n Goddess -mallisto on täydellinen kesän jokaiseen juhlaan. Delight Department on Somianan uusin tulokas. Delight Departmentilta saatavana mustat puolikuu- ja palloviirit sekä täydellisen suuret mukit ja kakkurasiat parhaisiin piknikhetkiin. Natalien laadukkaat Wonder & Rah -julisteet saavat myös pian…

Kiitollisuutta ja kyyneliä

Johanna


Hei taas kaikille! Hetki onkin vierähtänyt edellisestä blogikirjoituksesta. Tulin tässä juuri miettineeksi että olemme olleet yrittäjiä jo pian puoli vuotta. Ennen sitä taustatyötä tehtiin enemmän ja vähemmän aktiivisesti lähes vuosi. On vaatinut pitkän tovin totutella olemaan yrittäjä, enkä tahdo aina vieläkään oikein sisäistää tätä asiaa. Kuinka monta kertaa olenkaan yrityksen puheluita soitellessani esitellyt itseäni sairaanhoitaja Johannana? Palkkatyön, yrityksen ja opiskelun…

Inspiroidu, järjestä onnistuneet juhlat

Suvi


Oletko järjestämässä juhlia? Ehkä häät tulossa? Ideat lopussa, budjetti on tiukka ja usein aikataulu tuntuu riittämättömältä. Nappaa muutama Somia vinkki juhlien järjestämiseen. Työstämme parhaillaan Somianan omaa galleriaa, josta voit saada inspiraatiota juhlien järjestämiseen ja sisustukseen. Sitä odotellessa voit tutustua Harlow & Greyn Galleriaan. Pääset sinne tästä. Organisoi työnjako. Mieti tarkkaan kuka hoitaa kutsujen tekemisen ja ottaa vastaan ilmoittautumiset. Entäs kenen…

Unelmia ja inspiroitumista

Suvi


Muutama vuosi sitten istuimme siskoni kanssa uima-altaan äärellä Barcelonassa. Juttelimme siitä, mitä elämältä haluamme. Siskoni oli matkustanut Espanjaan Italiasta yhdessä avomiehensä kanssa. He viettävät ihanaa elämää Toscanan auringon alla. Kerroin hänelle elämästäni ensiavun sairaanhoitajana. Jokainen työpäivä oli erilainen ja haastava. Mitä jos voisin vaihtaa kaiken tämän sellaiseen, jossa saan olla tekemisissä kauniiden asioiden parissa? Ei enää surua, verta ja kyyneliä,…

Piraatin tarina

Johanna


Halusin omassa blogitekstissäni muistella hieman vanhoja. Verkkokauppa on nyt ehtinyt olla auki noin kuukauden. Verkkokaupan avajaispäivä oli meille kaikille tärkeä ja hyvin jännittävä. Onhan kaikki tämä meille aivan uutta! Tammikuun viimeisenä minusta tuntui kuin olisin ollut vieteri, oli vaikeaa pysyä paikallaan tai keskittyä. Kaikenlaista pientä tekemistä oli ja jännitti miten verkkokauppaan suhtauduttaisiin. Minun tehtävänäni oli tuottaa verkkokauppaan sisältöä. Jo aivan…

Uuden yrittäjän hormonimyrsky

Johanna


Sinä päivänä, kun verkkokauppamme, 31.1.2017 aukesi, en tarkalleen ottaen tiennyt, mitä odottaa, itseltäni. Jännitys oli raastavaa, tuijotin mykkänä ruutua, sinne ilmestyvää infoa meistä, alustamme, tarinastamme. Kuvia lapsista. En uskaltanut painaa mitään. Mietin vain, että mekö tuon teimme? Tuollako me nyt olemme? Että tässä sitä ollaan, eilen vielä sairaanhoitajana, nyt tämän kaupan yhtenä virallisena haltijana. Että se hullun ihana visio on…

Hei kaikki!

Johanna


Kolme persoonaa, kolme sairaanhoitajaa, kolme alanvaihtajaa ja yksi yhteinen tavoite: onnistua. Jos haluat kuulla lisää tästä 3+3+3=1 -yhtälöstä, kurkkaa infosta ”Tarinamme”. Perustimme yrityksen, jonka avulla toivomme juuri sinun onnistuvan tärkeissä hetkissä. Eniten juhlitaan merkkipäiviä, mutta entäpäs jos meidän avulla huomaatkin, että toisinaan aivan tavallinen maanantaikin voi olla sopiva hetki kutsua ystävät koolle ja nauttia hetkestä. Parhaimman ystäväsi babyshowerit, tai pieni…