Suvi


Oulussa asuvat ovat ehkä huomanneet Kirkkokadun ja Asemakadun kulmauksessa tapahtuvan jotain erikoista. Näyteikkunaan ilmeistyi ensin suuri värikäs pallomeri, minkä ikkunassa luki että tähän avataan pian jotain ihanaa. Ja niin tapahtui! Kohta näyteikkunaan ilmestyi kaksi suloista keinua, joiden päälle oli aseteltu mitä ihanampia juhlatarvikkeita. Teippausten pitäisi ilmaantua ikkunaan hetkenä minä hyvänsä.

Kuva Shopin näyteikkunasta remontin aikana.

Oulun keskustasta oli vaikea löytää tilaa, mikä olisi tarpeeksi persoonallinen näinkin erikoiselle yritykselle kuin me. Aiemmin verkkokaupan noutopisteenä toiminut Showroom oli ongelmallinen, kun asiakkaat eivät tahtoneet löytää perille. Puhelimessa neuvottiin ihmisiä saapumaan aina milloin minkäkin maamerkin kautta. Meidän oli alettava miettimään oikean kaupan avaamista ja yrityksen kasvattamista. Vaihtamalla ei parane, jos tila ei ole tarpeeksi uniikki. Epäsopivimmissa paikoissa ei ollut edes ikkunoita. Kävimme viimevuoden puolella katsomassa kovin ankeaa tilaa keskustan kupeessa, missä seinämaalit rapisivat ja lattiamattoja oli ladottu useampi päällekkäin. Tilan eri tasot kuitenkin viehättivät meitä. Äkkiäkös me tästä omanlainen tehdään, ajattelimme. Se oli kuin tehty meille. Sisustussuunnittelu oli hauskaa vaihtelua muiden töiden ohessa.

Tilat kauniiksi

Saimme tilan vuokrattua meille sopivaan hintaan ja aloimme remppahommiin. Saimme avaimet käteen tammikuun lopulla ja kuukausi oli tarkoitus käyttää remonttiin ja siivoiluun. Olisimme halunneet avata liikkeen jo ystävänpäivälle, mutta remontin eri vaiheet aiheuttivat ajan riittämättömyyden. Tunteja ei ollut tarpeeksi päivässä. Uudessa tilassa oli neljä kerrosta, mikä oli remontin kannalta haastavaa. Kaikki pinnat käsiteltiin uusiksi ja lattian kanssa saimme painia monet kerrat. Tavaraa roudattiin edestakaisin pois seuraavan vaiheen tieltä. Ainakaan meidän ei ole tarvinnut erikseen lähteä urheilemaan, tai miettiä etteikö yöunet olisi maistuneet. Hommia painettiin aamusta iltaan.

Nyt suuri urakka on takanapäin. Useita työtunteja kului remonttiin yrityksen pyörittämisen ohessa, mutta kaikella vaivalla on palkkansa. Saimme ihanan, persoonallisen kaupan, Somiana Shopin. Sen vaaleanpunaista seinää on vaikea olla noteeraamatta edes näyteikkunan takaa. Kun lattia saatiin valmiiksi, tehtiin loppusiivous ja kasattiin myymäläkalusteet Shopin tiloihin. Suvin mies Pekka laittoi jopa kaiteet uuteen uskoon. Tilahan alkaa näyttämään jo aivan kaupalta!

Shopin yhteyteen avataan Lounge

Ihmisiä on käynyt ihastelemassa suloista kauppaamme, ja siitäkös meillä on iloiset mielet. Autamme tuotteiden valinnassa, jotta juhlista tulisi juuri asiakkaidemme näköisiä. Juhlatarvikkeemme ovat kauniita ja huolella valittuja, jotta jokainen saisi kauniit juhlat helposti kaupastamme. Tuotteet löydät myös verkkokaupastamme. Numeropallojen ja ilmapallojen heliumtäytöt ovat olleet erityisen suosittuja Shopilta käsin. Täytöt voi tilata etukäteen verkkokaupasta ja noutaa haluamallaan ajalla. Shopin osoite hieman hämää ihmisiä, sillä osoite on Oulun Kirkkokadulla, mutta sisäänkäynti liikkeeseen on Asemakadun puolella.

Osoite: Kirkkokatu 7 M2, 90100 Oulu

Shopin yhteyteen avataan parin viikon kuluessa Somiana Lounge, jonka remontti on edelleen vielä työn alla. Loungea vuokrataan yrityksille tai yrittäjälle kokouskäyttöön. Sinne saa halutessaan kauttamme kahvitukset ja lounaan. Tila ei ole kovin suuri, mutta sieltä löytyy istumapaikat 10-12 henkilölle ja televisio sekä internet-yhteys. Loungesta tekee mielenkiintoisen sen persoonallisen olemus  ja ajatuksena olisi vuokrata sitä myös yksityishenkilöille. Sinne voidaan järjestää esimerkiksi hauska polttaristoppi (televisiota voi hyödyntää esimerkiksi morsiamen kuvien näyttämiseen) tai babyshowereilla voit yllättää odottavan äidin ilman ylimääräistä vaivaa. Lisätietoja Loungesta saat laittamalla mailia osoitteeseen shop@somiana.fi tai käymällä Shopilla paikan päällä.

Kuva Shopin sisältä. Numeropalloja ja foliopalloja voit kysyä kassalta.

Muistathan, että juhlapalvelumme tarjoaa mahdollisuuden stressivapaaseen juhlaviettoon. Järjestämme juhlat puolestasi ja pystymme tarjoaamaan valmiiksi räätälöidyn juhlapaketin, mihin voit valita palveluja, kuten juhlatilan, pitopalvelun ja ruokailun, somisteet, musiikkia ja kukat sekä tilojen käyttökuntoon laittamisen ja koristeiden siivoamisen.

Tule tutustumaan uuteen Shoppiimme tai kurkista verkkokaupan uusiin ihanuuksiin. Ihanaa päivää sinulle toivottaen, Suvi