Piraatin tarina

Suvi


Halusin omassa blogitekstissäni muistella hieman vanhoja. Verkkokauppa on nyt ehtinyt olla auki noin kuukauden. Verkkokaupan avajaispäivä oli meille kaikille tärkeä ja hyvin jännittävä. Onhan kaikki tämä meille aivan uutta! Tammikuun viimeisenä minusta tuntui kuin olisin ollut vieteri, oli vaikeaa pysyä paikallaan tai keskittyä. Kaikenlaista pientä tekemistä oli ja jännitti miten verkkokauppaan suhtauduttaisiin. Minun tehtävänäni oli tuottaa verkkokauppaan sisältöä. Jo aivan…

Uuden yrittäjän hormonimyrsky

Suvi


Sinä päivänä, kun verkkokauppamme, 31.1.2017 aukesi, en tarkalleen ottaen tiennyt, mitä odottaa, itseltäni. Jännitys oli raastavaa, tuijotin mykkänä ruutua, sinne ilmestyvää infoa meistä, alustamme, tarinastamme. Kuvia lapsista. En uskaltanut painaa mitään. Mietin vain, että mekö tuon teimme? Tuollako me nyt olemme? Että tässä sitä ollaan, eilen vielä sairaanhoitajana, nyt tämän kaupan yhtenä virallisena haltijana. Että se hullun ihana visio on…