Suvi


Tilauksessa stressittömät juhlat?

Ensi viikolla kalenteri kääntyy jo kesäkuun puolelle ja useassa suomalaisessa perheessä juhlitaan valmistujaisia. Juhlien järjestely tekee varmasti nuorten vanhemmat ylpeäksi, mutta samalla ne aiheuttavat usein stressiä ja pelkoa epäonnistumisesta. Haluan antaa muutaman hyvän neuvon, joista saattaa olla apua juhlapäivän suunnittelussa ja toteutuksessa. Valmistujaispäivä on ainutlaatuinen ja siksi siitä on tärkeää myös osata nauttia.

Hoida valmistelut huolella

Juhliin valmistautuminen kannattaa aloittaa jo vähintään viikkoa etukäteen. Tee suurempi siivous esimerkiksi viikkoa aiemmin. Jääkaappiin kannattaa tehdä tilaa ennen juhlatarjoilujen aloitusta. Tee ostoslista valmiiksi, huolehdi että ruokaa ja juomaa on riittävästi. Yllätysvieraiden saapumiseen kannattaa varautua. Varaa myös riittävästi maljakoita lahjakukkia varten. Koristele juhlatila kauniisti esimerkiksi kukilla ja heliumpalloilla. Kokosin sinulle tsekkilistan valmistujaispäivän parhaaksi onnistumiseksi. Muista, että juhlapäivän valmisteluissa suurin työ tehdään aina etukäteen. 

Valmistujaisten tsekkilista

1. Siivoa juhlapaikka

Siivoa vessat uudelleen esimerkiksi juhlapäivää edeltävänä päivänä. Imuroi ja siisti pois turhat tavarat. Luuttua pinnat edellisen päivän aikana. Puhtaat ikkunat viestivät vieraille siisteydestä. Eteiseen ja naulakkoon kannattaa varata tilaa juhlavieraiden ulkovaatteille ja kengille. Usein alkukesästä sää on arvaamaton ja vieraat varautuvat säähän ottamalla päällystakit mukaan. Sateenvarjoille on hyvä varata myös oma pisteensä ulko-oven viereen, mikäli sääennuste näyttää juhlapäivälle sadepisaroita.

2. Mieti valmiiksi juhlatarjoilu

Juhlatarjoilua kannattaa miettiä sään perusteella. Lämpimällä säällä ruokaa menee usein vähemmän, viileällä taas enemmän. Usein runsaasti tarjolla olevaa vaihtoehtoa kuluu myös vähemmän. Mikäli et koe olevasi hyvä leipuri, tarjoa pieniä, herkullisia suupaloja, jotka valmistuvat esimerkiksi lehtitaikinasta ja cocktailtikuista kuin itsestään. Lehtitaikinasta löytyy useita eri reseptivariaatioita aina makeasta suolaiseen. Täytteeksi soveltuvat esimerkiksi tuorejuustot, kasvikset ja lihat. Jos valmistat pieniä suolaisia suupaloja, varaa niitä ainakin kaksi kappaletta juhlavierasta kohden. Menuuseen voisi mys sopia tyylikkäät smoothie-shotit

3. Valmista ainakin kaksi kakkua

Valmista ainakin kaksi kakkua, vaikka vierasmäärä ei olisikaan suuri. Kahdella kakulla voidaan välttää pilaantumisen vaara. Toisen kakun ollessa tarjolla, voi toista säilyttää jääkaapissa. Vaihtele kakkujen paikkoja ajoittain, etteivät ne ehdi lämmetä huoneenlämmössä. Kakut voit tilata halutessasi etukäteen leipomosta. Ystäviltä ja tuttavilta kannattaa kysyä suosituksia eri kakkujen valmistajista.

4. Huolehdi astioiden riittävyys

Astioiden vuokraaminen on nykyään kätevää. Valitettavan usein juhlien järjestäjät ovat kuitenkin liian myöhään liikkeellä astioiden vuokrausten suhteen. Vaihtoehtoisesti tyylikkäät ja kestävät kertakäyttöasiat toimivat mainiosti suurten juhlien tarjoiluissa. Valikoimastamme löydät ekologiset kertakäyttöasiat myös suuremmalle juhlaseurueelle. Näin säästät aikaa tiskauksessa ja atermetkin voit hyvällä omalla tunnolla laittaa kompostiin. Mikäli haluat kuitenkin tarjota herkut posliinilautaselta, eikä vuokraus järjesty, kannattaa lainausajatuksissa kääntyä sukulaisten ja naapureiden puoleen.

5. Ole läsnä juhlissa

Pyydä esimerkiksi ystävää, sukulaista tai naapuria auttamaan tiskaamisessa ja tarjoiluissa. Uskallat varmasti kysyä, sillä joku päivä hän voi tarvita myös sinun apuasi! On tärkeää, että huolehdit vieraiden viihtyvyydestä ja olet toivottamassa heidät tervetulleeksi juhliinne. Tällaiset hetket ovat perhejuhlissa ainutlaatuisia ja siksi on tärkeää, että olet vieraiden seurassa läsnä.

Mikäli valmistujaisten koristelut tuottavat sinulle päänvaivaa, autamme mielellämme. Pystyt varaamaan kauttamme myös kukat valmiiksi juhlatilaan. Kukka-asetelmat ja kimput sitoo kukkakauppias Minna Ekdahl. Valmiit kimput ja astelmat voit noutaa kätevästi Somiana Shopilta. Kukkavaraukset voit tehdä sähköpostitse suoraan osoitteesta: minna.ekdahl@outlook.com.