Joulu on pian täällä! <3

Suvi


Joulukuuni menee aina samalla kaavalla: alkukuusta innostun joulusta, kuuntelen kaikki mahdolliset joululaulut läpi ainakin kymmeneen kertaan, suunnittelen koristeita ja fiilistelen kynttilänvalossa. Syntymäpäiväni on parisen viikkoa ennen joulua, joten siinä vaiheessa kun on aika keskittyä siihen, olen jo lopen kyllästynyt joululauluihin ja tonttulakkeihin. Kun syntymäpäivä on ohi, voin uudella tarmolla jälleen keskittyä joulun odotukseen. Yleensä vasta tässä vaiheessa alan ripustella joulukoristeita….

Joulunodotusta

Suvi


Heippa! Suvi kertoi edellisessä blogitekstissään pikkujoulujen tarjottavista, minä haluan jatkaa tunnelmaan. Järjestimme kahden ystäväni kanssa viini-illan kotonani, koska näkemisemme ovat valitettavan harvassa. Ilta toimi samalla yhteisinä pikkujouluina. Yhdistelin Noir-paperiastioita viinilaseihin ja valko-kultaisiin tarjoiluastioihini. Tarjottavat pidin yksinkertaisena, sillä tärkeintä oli yhdessäolo. Jos haluat kattauksestasi vieläkin juhlallisemman, hanki havuja pöydälle konfetin seuraksi. Jos murehdit varisevia neulasia, voit käyttää myös huonekuusta tai kuivattuja…