Mitä yritystapahtuman järjestäminen vaatii?

Suvi


Onko sinut valittu järjestämään yrityksenne kesäjuhlat? Onneksi olkoon tai vastaavasti pahoittelut saamastasi vastuusta. Meidät voidaan jakaa hyvin helposti näihin kahteen ryhmään, sillä toinen ahdistuu valtavasti ja toinen on riemuissaan (etenkin jos pääsee hieman hölläämään muissa työtehtävissä). Melkein kaikilla on kuitenkin kokemusta jonkinlaisen tapahtuman järjestämisestä, puhutaan sitten saunaillasta kavereiden kesken tai vaikka ylioppilasjuhlista. Järjestääpä juhlat kuka tahansa, on tärkeää miettiä ainakin…

Miksi järjestää kesäjuhlat?

Suvi


Miksi yritys järjestäisi henkilöstölleen juhlat? Työpaikan ulkopuolella tapahtuva toiminta lähentää työyhteisöä ja lisää osaltaan työhyvinvointia Yrityksen järjestämä tapahtuma kertoo työntekijöilleen välittämisestä Edellämainitut parantavat tutkimusten mukaan myös yrityksen tulosta Katsotaanpa näitä vielä hieman tarkemmin Vie juhla työpaikan ulkopuolelle, jolloin on helpompaa heittäytyä vapaalle. Näin työasiat, mahdollisen stressin ja kiireen voi luvan kanssa jättää työpaikalle. Työajan ulkopuolella  on paremmin aikaa tutustua toisiinsa,…